5div. Kurvin Vauhti - FC Spede 2-1. (0-0)

... palautetta peleistä

5div. Kurvin Vauhti - FC Spede 2-1. (0-0)

Postby mklopi » Fri Sep 23, 2016 0:36

Tiukka vääntö tämäkin!
Myllypuron tekonurmella iltavalaistuksessa pelatussa ottelussa oli vain yksi tavoite; voitto. Se saavutettiin, nippa nappa yliajalla syntyneellä Kailan tahtomaalilla. Unelma noususta elää.
Pelin alku lupasi jotain muuta kuin armottoman tiukkaa vääntöä viime minuuteille asti. Meillä oli monta hyvää maalipaikkaa siirtyä 1-0 johtoon heti ensimmäisen vartin aikana, mutta viimeistely ontui. Parhaat paikat olivat Jonnilla, joka itseasiassa kyllä teki yhden nätin maalin, mutta se hylättiin paitsiomaalina. Erotuomarikaan ei meinannut uskoa tapahtunutta todeksi, sen verran pitkän neuvottelun kävi lipun nostaneen avustavan kanssa maalin jälkeen. Päätös oli katkeraa kalkkia Kutille, joka joutui hyvästä tsempistä ja selvästä pelin hallinnasta huolimatta tyytymään maalittomaan avausjaksoon.
Tauko ei parantanut meidän asetelmia toiselle jaksolle, vaikka ottelun käsikirjoitus pysyi yhä samana. Sarjajumbo FC Spede tyytyi miinoittamaan oman puolustusalueensa lihamuurilla, ja pelasi pääosin pitkää palloa yksinäiselle kärkimiehelle. Kurvin Vauhdin kärkimiehet kävivät vuorotellen yrittämässä maalintekoa boxin sisällä ja sen reunamilla, mutta vastustajan veskarin pari haamupelastusta pitivät maaliverkot koskemattomana. Kunnes...
Tapahtui pahin mahdollinen asia. Spede saa pelattua pallon Wapan ylitse yksinäiselle kärkimiehelle, joka ei erehdy viimeistelyssään vaan siirtää pallon hallitusti verkon perukoille. Tilannetta edelsi monta virhettä, eikä maalia voi panna missään nimessä Wapan piikkiin.
Maalin jälkeen kentällä kuului muutama kirosana, eikä syyttä. Olihan Speden tekemä maali nyt täysin ulkona siitä käsikirjoituksesta, millä peliin lähdettiin. Ei voi mitään, noin 20 minuuttia jäljellä, naamassa märkä rätti ja sisällä epäuskoinen tunne, että miten tää voi olla mahdollista. Vihulainen menee johtoon toisen jakson ainoalla kunnon paikallaan.
Onneksi emme luovuttaneet, vaan painoimme väkisin pelin spedejen boxiin. Tasoitusmaali tulikin nopeasti, mikä lisäsi vielä toivoa mahdollisesta voitosta. Leevin antaman hyvän puolenvaihdon ansiosta sain pallon haltuuni ja pääsin murtautumaan rankkarialueen sisään. Lyijynraskaista jaloista huolimatta sain syötettyä pallon Jotille, joka liukui sen vastustamattomasti maaliviivan yli.
Tasoitusosuman jälkeen kentällä oli enää vain yksi joukkue, hullun lailla hyökännyt Kurvin Vauhti! Valmentajan siirtäessä Wapan topparin paikalta keskikentälle siirryimme kolmen miehen puolustuslinjaan. Riskiratkaisu toimi jälleen, tosin vasta pelikellon käydessä jo 90 minuuttia. Kailaa rikottiin (ehkä noin 8 kerran tässä pelissä) aivan rankkarialueen rajalla, ja hyvin viheltänyt erotuomari näki tilanteessa aivan oikeutetusti vaparin arvoisen rikkeen. Vaparia asettui antamaan Iiro. Hän tsippasi pallon taitavasti ja järkevästi muurin ohi pilkkupisteen kohdalle, minne rynni monta Kutin pelaajaa yhtä aikaa. Leevi sai ensin jalkansa väliin, jonka jälkeen Jotti pääsi puskemaan palloa, ja lopulta Kaila survoi pelivälineen verkkoon maalivahdin estelyistä huolimatta! Se tunne ja tunnelma, mikä räjähti ilmoille 2-1 voittomaaliin jälkeen oli jotain ikimuistoista. Huutoa, riemua, pomppimista ja viimeisenä pelastava loppuvihellys!
Kaksi peliä jäljellä, kaikki omissa käsissä edelleen. Pisteen sarjajohto toisena olevaan Kakeen, sauma varmistaa nousu jo ensi lauantaina. Spede pelin tulos tarjosi meille todella kutkuttavat tunnelmat viikonlopun taisteluun Töölön Taistoa vastaan. Sitäkään sotaa ei hävitä, jos ei luovuteta vaan pelataan täydet 90 minuuttia samalla höyryllä kuin tähänkin asti. Uskon onnellisiin loppuihin. Varsinkin, kun niihin pystyy itsekin vaikuttamaan.
Ps.
Ultrafanien kannustus oli taas kiitettävää tasoa! Ääntä riitti, oikeissa paikoissa. Tupolan kommenttiin voidaan tiivistää tämä peli. "Paljon paremman näköistä ja sähäkämpää kuin HJK:ta vastaan."

€€€ Andy
€€ Pykäri
€ Jotti
User avatar
mklopi
 
Posts: 293
Joined: Thu Jan 01, 1970 3:00
Location: Helsinki

Return to Avautumiset

Who is online

Users browsing this forum: Majestic-12 [Bot] and 3 guests

cron